Juoksupäiväkirjat osa 1: "Rautakanki"

Mulla ei ole kovin urheilullista taustaa mutta on tilanteita, joissa oon loistanut keskivertoa paremmin. Koulussa olin nopea juoksemaan lyhyitä matkoja ja kun pesäpallossa osui palloon, se osui kunnolla. Pallolajit ei tunnu muuten olevan mun juttu ja yleensä jäi jalkoihin, kun lajin harrastajat kävi päälle kuin villiintyneet härät. Muistan myös etten ollut ainoa, joka käveli liikuntasalissa pitkin seiniä varoen ettei saa pallosta päähän.

Aikuisiällä oon käynyt välillä uimassa, kävellyt kaikkialle ja aikuisbaletti on luonnistunut myös krapulassa (se oli aina lauantaisin ja menin sinne kerran pitkän illan jälkeen eilisen meikit naamassa mutta se koitui vaan mun voitoksi.)

Oon ollut aina luonnostani hoikka ja tehnyt yhdessä vaiheessa elämää fyysistä työtä, jonka ohella hankin koiran ja liikuin kaikkialle joko jalan tai pyörällä. Elämä oli aktiivista ja voin hyvin. Siitä alkaa olla kuitenkin se kolme vuotta aikaa ja kolmessa vuodessa ehtii tapahtumaan paljon.

Kaikki nää muutot, pitkät välimatkat ja auto perheessä mahdollistaa sen, että kaikkialle pääsee helpommin jos vaan hyppää auton rattiin. Raskaudesta palautuminen oli myös toinen asia minkä takia odotin ja laiskuus vei voiton, kun ei jonkun huonosti nukutun pätkän jälkeen kiinnostunutkaan urheilusta. Mulle raskaudesta palautuminen kunnolla merkisti myös kuukautisten alkamista. En tiedä miksi mutta musta tuntui, että kroppa toimi taas normaalimmin koska kuukautiset oli siihen mennessä ollut osana mun elämää joka kuukausi kymmenen vuoden ajan. Kun otin juoksuaskelia tai hypin hyppynarulla kuukausi, kaksi synnytyksen jälkeen - tuntui ettei kaikki ollut vielä ihan kohdillaan ja se kaikki tuntui paineena alavatsassa ja siitä vielä alempana.

Nyt aikaa on kulunut tarpeeksi ja ehkä liikaakin mutta mun motivaatio on sitä luokkaa mitä pitääkin, että saa vedettyä lenkkarit jalkaan ja tehtyä muuta extraa kuppasen hyötyliikunnan ohella. Aloitin juoksukoulun, kun tiet oli tarpeeksi sulat ja keli kevyempi.

Ensimmäiset illat meni hyvin mutta ilma oli edelleen tosi kylmä ja pakkasen puolella. Nenä oli tukossa ja kurkkua kivisti jäätävä keli. Tein juoksu-kävely-harjoituksia oman jaksamisen mukaan ja palasin kotiin hyvinvoivana ja energisenä.

En ehtinyt kuitenkaan lenkkeillä montaa kertaa kun mun polvet alkoi vinoilemaan ja juoksu tuntui vaan vastenmielisenä kipuna molempien polvien sisäsyrjässä. Tätä ennen oli vaan sitä normaalia lihassärkyä rasituksesta mutta nyt se kipu oli jotain ihan muuta. Haukuin itseni luuseriksi vaikka mitä sitä voi olettaa vartalolta, joka ei ollut kovin liikkuvainen itse raskausaikana tai ole ollut sitä myöskään sen jälkeen ja nyt synnytyksestä on vuosi aikaa. Haloo onko valoo?

En vaan kestänyt sitä, että polvet reistaili noinkin nopeasti ja kaikki kenen tiedän harrastavan juoksua, on saanut sen kuulostamaan niin helpolta. "Joo, mä juoksen 10 kilometriä tosta noin vaan". Tiesin, ettei se tulis olemaan mulle niin yksinkertaista kun tiesin lähtökohdat mutta olin liian ylpeä kun läksin liikkeelle.



Niinpä tärkein.

Venyttely ja verryttely. Aion unohtaa mun juoksu-kävely-harjoituksen hetkeksi ja vahvistaa mun lihaksia ja lantiota muilla keinoin ennen kuin lähden takaisin lenkkipolulle. Verryttely tulee olemaan polvien nostelua ja muuta päätöntä hyppimistä pienen hölkän ohella ja venyttely sisällä tehtyä lihaskuntoa lisäpainojen avulla. Mulla on muukin taja-ajatus tälle koko liikuntasekoilulle mutta palaan siihen seuraavan kerran.

Se, että on luonnostaan hoikka ei meinaa sitä että olis vahva ja haluaisin ennen kaikkea olla energisempi ja jaksaa paremmin. En halua olla vässykkä ja sellainen jonka lihakset on surkastunut vanhuksen tasolle jo alle 30-vuotiaana. Se on se mistä koko motivaatio on saanut kimmokkeen vai sanoisko ennemminkin ärsykkeen sillä haluaisin nauttia liikunnasta ja sen tuomasta hyvästä olosta sen sijaan, että tuntisin vaan kipua ja alkaisin karttamaan sitä. Enkä mä ole luuseri sillä luuserit ei luovuta.











Kommentit

Suositut tekstit